Vanhoillislestadiolaisuus

Vanhoillislestadiolaisuus on yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeistä. Vanhoillislestadiolaiset ovat kirkon jäseniä ja osallistuvat niin paikallisseurakuntien kuin koko kirkon toimintaan.

Vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Liikkeellä on säännöllistä toimintaa 19 maassa. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat seurat, pyhäkoulut, päiväkerhot ja raamattuluokat. Niiden keskeisenä sisältönä ovat Raamatun lukeminen ja selittäminen, rukoukset sekä Siionin laulut ja virret.

Toimintansa organisoimiseksi vanhoillislestadiolaiset ovat Suomessa perustaneet monille paikkakunnille rauhanyhdistyksiä, joiden tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Suomessa toimii 178 rauhanyhdistystä, joissa on yhteensä n. 35 000 jäsentä. Rauhanyhdistysten keskusjärjestö on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK), joka tukee rauhanyhdistysten toimintaa, tekee lähetystyötä, järjestää leirejä sekä julkaisee lehtiä, kirjoja ja äänitteitä. Näillä SRK:n verkkosivuilla voit tutustua SRK:n ja rauhanyhdistysten toimintaan.

Vanhoillislestadiolaisten uskonkäsitykset perustuvat Raamattuun. Ajattelemme, että Raamattu on Jumalan sanaa ja että Jumala on siinä ilmoittanut kaiken, mitä ihmisen on tarpeen tietää, jotta pelastuisi synnin vallasta, voisi elää Jumalan yhteydessä ja saisi iankaikkisen elämän. Raamattu on vanhoillislestadiolaisille uskon ja elämän ylin ohje.

Vanhoillislestadiolaiset elävät osana yhteiskuntaa, mutta haluavat pitäytyä raamatullisiin opetuksiin ja perinteisiin kristillisiin arvoihin ja elää niiden mukaisesti. Suhtaudumme myönteisesti yhteiskunnan kehitykseen ja muutoksiin, mikäli ne eivät johda ristiriitaan uskon ja hyvän omantunnon kanssa. Arvostamme tunnollisuutta ja vastuullisuutta sekä haluamme osallistua aktiivisesti yhteiskunnan rakentamiseen.