Kouvolan seudun rauhanyhdistys juhlii 50-vuotista taivaltaan tänä keväänä. Kuusankosken Puhjonmäentiellä sijaitseva toimintakeskus on seudun vanhoillislestadiolaisten kokoontumispaikka.

Mistä lestadiolaisuus sai alkunsa? Tätä kysymystä pohtii juhlaesitlmässään Seppo Lohi, filosofian tohtori ja dosentti, joka on tutkinut Lesatdiolaisuuden historiaa ja leviämistä Suomessa.

-Avaintapahtumalla tarkoitan ns. lestadiolaisten herätysten lähtöpistettä, eli sitä milloin, missä ja miten liikkeen ensimmäinen työntekijä tällä etsikkoajalla, eli rovasti Lars Leevi Laestadius sai parannuksen armon. Keskityn siis esitelmässäni tähän prosessiin.

-Avaintapahtumahan oli Laestadiuksen ja noin 30 vuotiaan saamelaisnaisen kohtaaminen Ruotsin eteläisessä lapissa. Tämä tapahtui Åselessa uudenvuodenpäivänä 1844. Lapinmariana tunnettu henkilö julisti tarkastuksen pitäjälle henkilökohtaisen evankeliumin, jolloin Lestadius koki hengellisen uudestisyntymän. Mitä siinä yhteydessä sitten oikein tapahtui, mitä Lapin Maria rovastille kertoi, mitkä olivat ne seikat joiden takia Laestadius koki tuon Lapin Marian kertomuksen niin vaikuttavana ja mistä hän itse oli saanut hengellisen valaistuksen? Näihin kysymyksiin me etsimme vastausta, ja se selvinnee esitelmän aikana.

Ketä ovat lestadiolaiset ja mistä he tulevat?

– Lestadiolaisuus on suurin ja laajimmalle levinnyt pohjoismaissa syntynyt herätysliike. Sen jäsenet ovat luterilaisen kirkon aktiivisia jäseniä, luottamushenkilöitä ja seurakunnan työntekijöitä. Lestadiolaisia pappejakin on runsaat sata. Lestadiolaisuus ja sen ylivoimaisesti suurin osaryhmä vanhoillislestadiolaisuus on maassamme tunnetuin herätysliike. Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta tuntee ainakin nimeltä lestadiolaisuuden. Siihen on osaltaan vaikuttanut maamme suurimpiin, ellei peräti suurin, jokakesäinen yleisötapahtuma SRK:n suviseurat, joka kerää joka kesä lähes sata tuhatta yhtäaikaa paikalla olevaa sanankuulijaa.

Liikkeen painopiste on Suomessa mutta sillä on merkittävää toimintaa myös Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa. Lestadiolaiset tekevät lähetystyötä 23 eri maassa.

Liike on nimetty Ruotsin pohjoisimmassa Lapissa Kaaresuvannossa ja Pajalassa 1800- luvun puolivälissä kirkkoherrana toimineen rovasti Lars Leevi Laestadiuksen mukaan.

 

Lohen mainitsemista suviseuroista monelle paikalliselle on jäänyt mieleen suuviseurat Valkealan Selänpäässä 2007.

Seppo Lohea haastatteli Ranualla Toivo Kämäräinen 17.3.2023

Jutun toimitti Matti Kontkanen