Seurat
Seuroihin kokoonnutaan yleensä sunnuntaisin. Seuroihin niin kuin muuhunkin toimintaan – on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Yleensä seuroissa on kaksi seurapuhetta. Puheiden välissä on väliaika, jolloin on mahdollisuus käyttää seuraravintolan palveluja. Perheseuroissa puheiden välissä ei ole väliaikaa. Puheet pitää pappi tai maallikkosaarnaaja. Seuroja järjestetään oman toimitalon lisäksi toimialueen kirkoissa ja seurakuntataloissa sekä kodeissa.
Perjantai-illan seurat
Perjantai-illan seurat ovat koko perheelle suunnattu seuratapahtuma. Seurapuheen aikana järjestetään yli 4-6 -vuotiaille lapsille päiväkerho, alle 12-vuotiaille pienten raamattuluokka, yli 12-vuotiaille isojen raamattuluokka. 1.–3.-luokkalaisille järjestetään kaverikerho.
Iltaa jäädään viettämään vapaasti koko perheen yhteisen iltakylän merkeissä jutustellen, pelaillen ja leikkien.
Raamattuluokka
Alle rippikouluikäiset, 5-8-luokkalaiset lapset ja nuoret, käyvät raamattuluokissa, ja niiden tarkoituksena on syventää varhaisnuorten Raamatun tuntemusta, hoitaa uskoa sekä tukea kotien kristillistä kasvatusta. Raamattuluokat kokoontuvat perjantaisin Rauhanyhdistyksen toimitalolla kouluvuoden aikana.
Päiväkerho
Lapsille järjestetään päiväkerho perjantaisin Rauhanyhdistyksen toimitalossa.
Perusajatuksena päiväkerhossa on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.
Pyhäkoulu
Lapsille järjestetään pyhäkoulu sunnuntaisin kodeissa sekä Rauhanyhdistyksen toimitalossa.
Perusajatuksena pyhäkoulussa on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.
Perhe- ja diakoniatyö
Diakoniatyössä keskeistä on auttaa ja tukea lähimmäisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Perhe- ja diakoniatoimikunta tukee perheitä organisoimalla lastenhoito- ja muuta apua. Toimikunta järjestää käyntejä ja vierailuja vanhusten koteihin. Mahdollisia avuntarvitsijoita ohjataan hakemaan ja käyttämään yhteiskunnan ja seurakunnan avustuspalveluja.