Seurat

Seuroihin kokoonnutaan yleensä sunnuntaisin. Seuroihin niin kuin muuhunkin toimintaan – on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Yleensä seuroissa on kaksi seurapuhetta. Puheiden välissä on väliaika, jolloin on mahdollisuus käyttää seuraravintolan palveluja. Puheen pitää pappi tai maallikkosaarnaaja. Seuroja järjestetään seurakuntataloissa ja kodeissa.

Raamattuluokka

Alle rippikouluikäiset, 5-8-luokkalaiset lapset ja nuoret, käyvät raamattuluokissa, ja niiden tarkoituksena on syventää varhaisnuorten Raamatun tuntemusta, hoitaa uskoa sekä tukea kotien kristillistä kasvatusta. Raamattuluokat kokoontuvat seurakuntatalolla ja kodeissa kouluvuoden aikana.

Päiväkerho ja pyhäkoulu

Lapsille järjestetään pyhäkouluja ja päiväkerhoja. Päiväkerhot järjestetään seurakuntatalolla maanantaisin. Pyhäkouluihin kokoonnutaan sunnuntaisin kodeissa.

Perusajatuksena sekä pyhäkoulussa että päiväkerhossa on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.

Perhe- ja diakoniatyö

Diakoniatyössä keskeistä on auttaa ja tukea lähimmäisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Perhe- ja diakoniatoimikunta tukee perheitä organisoimalla lastenhoito- ja muuta apua. Toimikunta järjestää käyntejä ja vierailuja vanhusten koteihin. Mahdollisia avuntarvitsijoita ohjataan hakemaan ja käyttämään yhteiskunnan ja seurakunnan avustuspalveluja.

Nuortenilta

Nuortenilta on 7. -luokkalaisille ja siitä vanhemmille  nuorille suunnattu toimintamuoto, joka lisää nuorten yhteenkuuluvuutta yhteisen tekemisen, pelien ja leikkien kautta.

Iltaan sisältyy keskusteleva uskontotuokio, jonka aiheet nousevat nuorten elämänpiiristä