Seurat

Seuroihin kokoonnutaan yleensä sunnuntaisin. Seuroihin niin kuin muuhunkin toimintaan on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Yleensä seuroissa on yksi seurapuhe ja sen jälkeen mahdollisuus käyttää seuraravintolan palveluja. Puheen pitää pappi tai maallikkosaarnaaja. Seuroja järjestetään oman toimitalon lisäksi toimialueen kirkoissa ja seurakuntataloissa, vanhusten hoitokodeissa sekä kodeissa.

Raamattuluokka

5-luokkalaiset ja sitä vanhemmat lapset ja nuoret, käyvät raamattuluokassa, jonka tarkoituksena on syventää varhaisnuorten Raamatun tuntemusta, hoitaa uskoa sekä tukea kotien kristillistä kasvatusta. Raamattuluokat kokoontuvat joka toinen perjantai Rauhanyhdistyksen toimitalolla tai kodeissa kouluvuoden aikana. Raamattuluokan jälkeen on iltakylä, jossa nuoret voivat viettää aikaa yhdessä.

Päiväkerho ja pyhäkoulu

Lapsille järjestetään pyhäkouluja ja päiväkerhoja. Päiväkerhot järjestetään Rauhanyhdistyksen toimitalolla joka toinen maanantai. Pyhäkouluihin kokoonnutaan sunnuntaisin Rauhanyhdistyksen toimitalolla.

Perusajatuksena sekä pyhäkoulussa että päiväkerhossa on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.

Perhe- ja diakoniatyö

Diakoniatyössä keskeistä on auttaa ja tukea lähimmäisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Perhe- ja diakoniatoimikunta tukee perheitä organisoimalla lastenhoito- ja muuta apua. Toimikunta järjestää käyntejä ja vierailuja vanhusten koteihin. Mahdollisia avuntarvitsijoita ohjataan hakemaan ja käyttämään yhteiskunnan ja seurakunnan avustuspalveluja.