Tervetuloa Murron rauhanyhdistykselle!

Murron Rauhanyhdistys ry:n toiminnan keskeinen tarkoitus on seurojen järjestäminen. Seuroja järjestetään pääasiassa yhdistyksen toimitalolla Kempeleen Ketolanperällä. Seuroissa on yleensä kaksi hartauspuhetta, joissa selitetään Raamatun tekstejä. Seuroissa lauletaan virsiä ja Siionin lauluja. Puheiden välissä on kahvitauko, jolloin kahvio on avoinna.

Rauhanyhdistyksen toiminta-alue on kahden kunnan rajalla Kempeleen Ketolanperältä Tyrnävän Murtoon ja Ojakylään saakka. Alueella asuu paljon lapsiperheitä, joten rauhanyhdistyksen toiminnassa on mukana runsaasti lapsia ja nuoria. Heille järjestetään pyhäkouluja, päiväkerhoja, raamattuluokkia ja nuorteniltoja. Muutakin toimintaa, kuten myyjäisiä ja lauluseuroja järjestetään sivulinkissä olevan toimintakalenterin mukaisesti.

Olet sydämellisesti tervetullut Rauhanyhdistyksen tilaisuuksiin!

AJANKOHTAISTA


Nettiradion
kautta voit kuunnella lähetystä seuraohjelman mukaan.

  • Sunnuntaina 26.4. järjestettiin perhesunnuntai toimitalolla (Esa Rimpiläinen, Kajaani) Kuuntele alustuksen tallenne

  • Myyjäiset Murron rauhanyhdistyksellä vappuna pe 1.5. Klo 17 ja iltaohjelma klo 18.30.

    🍔Keittiöllä tarjolla hampurilaisateria itsetehdyllä pihvillä, majoneesilla, cheddarjuustolla, tomaatilla ja salaatilla maustettuna. Lisäkkeenä saatavilla dippikasviksia ja hedelmälautanen.

    🎂Konditoriapöydästä löytyy mm. Vadelmasuklaatäytekakkua, Snickers-kakkua, mangokakkua, paistettua mansikkajuustokakkua, munkkeja ja simaa.

    📸Arvonnassa pääpalkintona on kaksi valvontakameraa asennettuna. Kameroissa on laadukas, useita kuukausia ilman verkkovirtaa toimiva akku, 4 megapikselin 2K tarkkuus, sekä IR- ja LED-valot mm. pimeässä kuvaamista varten. Tiedot kulkevat langattoman Wi-Fi-verkon kautta ja hälytykset tulevat suoraan älypuhelimeen.

    💦Arvonnasta voittoina on myös palju viikonlopuksi omalle pihalle ja täytekakkutilaus (myös glut.) haluamallesi päivälle. Lasten listalla runsaasti pihaleluja kevään ja kesän leikkeihin mm. sähkökäyttöinen vesipyssy.

    ⛹️‍♀️Rastipisteillä riittää touhua ja kisailua koko perheelle. Pistellä pääset kokeilemaan voittavatko äidit ja isät vielä lapsensa frisbee-, polkuauto- ja lämärikisailuissa.

    🔥Kodassa voit tunnelmoida ja tarinoida kahvikupin äärellä sekä grillata vaahtokarkkeja keksin väliin.

    ❤️Iltaohjelmassa terveisiä Amerikan uskovaisilta kertovat Arvin Pirness, Hanna Haataja ja Amerikassa vierailleet nuoret. Illassa on myös leikkimielinen Amerikka-visa, jossa kaikilla on mahdollisuus onnistua! Lopuksi hiljennytään englannin kieliseen iltahartauteen, joka tulkataan suomeksi. Illan päätteeksi ravintolassa tarjolla makeaa ja suolaista iltapalaa.

    🙏Pyytäisimme vielä koko siionin väkeä osallistumaan myyntipöydän täyttämiseen leipomalla makeita tai suolaisia leivonnaisia. Iloista antajaa Jumala rakastaa (2 Kor 9:7).

    🌇Tämä ilta on ikimuistoinen ja erilainen! Tarjoilut mahdollistavat vapaa illan ruuanlaitosta ja arvonnassa on ennen kuulumattomat palkinnot! Rastipisteillä on lapsille ja vanhemmille iloista yhdessäoloa!

    💕Kannattaa siis tulla paikan päälle! Olet sydämellisesti tervetullut Murron ry:lle vappuna 1.5. Klo 17!

  • Sunnuntaina 3.5. seurat klo 16 toimitalolla (Miika Korkiakoski, Liminka, Matti Kenttä, Haukipudas) Kuuntele lähetys

  • Sunnuntaina 17.5. kevätjuhla klo 16 toimitalolla (Arto Hauru) Katso kevätjuhla

  • Lauantaina 21.5. kaverikerho ry:llä klo 18

  • Sunnuntaina 24.5. seurat klo 13 toimitalolla (Kari Ahola, Markku Heikkala) Kuuntele lähetys

  • Sunnuntaina 7.6. seurat klo 16 toimitalolla (Juha Luokkala) Kuuntele lähetys

  • Sunnuntaina 14.6. seurat klo 16 toimitalolla (Arto Hauru) Kuuntele lähetys

  • Sunnuntaina 12.7. seurat klo 16 toimitalolla (Heikki Saarela, Muhos) Kuuntele lähetys

Opistotiedotusta

opistotiedotteisiin..

Opistotiedoitusta

Opistoihin hakeminen osoitteessa: www.opintopolku.fi

Tue kansanopistotyöta ja hanki tuotteita osoitteesta: www.opistokauppa.fi

Ranuan lyhytkursseja täällä ja ilmoittautua voi netissä osoitteessa: www.lyhytkurssille.fi.

Ranuan Opistoseuroista, jotka pidetään vuosittain heinäkuun lopussa, niin löydät täältä ajantasaista tietoa.

https://kingdomofpeace.net/

Kuuntele täältä tämän vuoden Kesäseuraradion ohjelmia ja edellisten vuosienkin ohjelmia:

Ranuan opiston kurssit

Leirit Siikatörmällä