Seurat

Seuroihin kokoonnutaan yleensä sunnuntaisin. Seuroihin niin kuin muuhunkin toimintaan – on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Yleensä seuroissa on kaksi seurapuhetta. Puheiden välissä on väliaika, jolloin on mahdollisuus käyttää seuraravintolan palveluja. Puheen pitää pappi tai maallikkosaarnaaja. Seuroja järjestetään oman toimitalon lisäksi toimialueen kirkoissa ja seurakuntataloissa, vanhusten hoitokodeissa sekä kodeissa.

Raamattuluokka

Alle rippikouluikäiset, 5-8-luokkalaiset lapset ja nuoret, käyvät raamattuluokissa, ja niiden tarkoituksena on syventää varhaisnuorten Raamatun tuntemusta, hoitaa uskoa sekä tukea kotien kristillistä kasvatusta. Raamattuluokat kokoontuvat sunnuntaisin Rauhanyhdistyksen toimitalolla ennen seurojen alkamista.

Päiväkerho ja pyhäkoulu

Lapsille järjestetään pyhäkouluja ja päiväkerhoja. Pyhäkouluihin kokoonnutaan sunnuntaisin ennen seurojen alkamista.

Perusajatuksena sekä pyhäkoulussa että päiväkerhossa on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.

Perhe- ja diakoniatyö

Diakoniatyössä keskeistä on auttaa ja tukea lähimmäisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Perhe- ja diakoniatoimikunta tukee perheitä organisoimalla lastenhoito- ja muuta apua. Toimikunta järjestää käyntejä ja vierailuja vanhusten koteihin. Mahdollisia avuntarvitsijoita ohjataan hakemaan ja käyttämään yhteiskunnan ja seurakunnan avustuspalveluja.