Tervetuloa Alavuden rauhanyhdistykselle
Historia ja Toiminta
Lestadiolainen herätysliike on vaikuttanut Alavuden alueella jo 1880-luvulla. Alavuden Katteluskylän Rauhanyhdistys perustettiin vuonna 1947, joka muuttui vuonna 1968 Alavuden Rauhanyhdistykseksi. Rauhanyhdistyksen toimitalo sijaitsee Alavuden Lahdenkylässä, osoitteessa Sepänmaantie 4.
Rauhanyhdistyksen tehtävänä on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa.
Rauhanyhdistysten pääasiallinen toimintamuoto on seurojen järjestäminen. Lisäksi järjestetään päiväkerhoja, pyhäkouluja, raamattuluokkia ym.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
Tervetuloa tilaisuuksiimme!
Yleistä
Rauhanyhdistyksen keskeisintä toimintaa on seurojen järjestäminen. Seurat pidetään yleensä keskiviikkoisin ja sunnuntaisin toimitalolla. Säännöllisesti kokoonnutaan seuroihin myös seurakuntien tiloihin.
Seurojen ohjella toimintakalenterista löytyvät tiedot lasten ja nuorten pyhäkouluista, päiväkerhoista, raamattuluokista ja nuortenilloista. Aikuiset saavat tiedon aviopari-illoista ja tiistaikerhoista. Kaikkia kutsutaan seuroihin sekä yhteisiin juhliin ja myyjäisiin.
Leirit Hankasalmella
6. - 8.10.2023 | 3. Rippikoulun käyneiden nuortenleiri |
13. - 15.10.2023 | 1. Syysleiri 8-11 v. |
13. - 15.10.2023 | 2. Syysleiri 12-15 v. |
16. - 18.10.2023 | 3. Syysleiri 8-11 v. |
16. - 18.10.2023 | 4. Syysleiri 12-15 v. |
Reisjärven opiston kurssit
13. - 15.10.2023 | Kansanopistokurssi/Vuosina 73-74 opistossa olleille ja puolisoille |
13. - 15.10.2023 | Ratsastuksen ja hevosenhoidon kurssi 8/2023 |
13. - 15.10.2023 | Elämäntaidon kurssi /Saukkosen suvulle |
16. - 19.10.2023 | Miniopisto |
20. - 22.10.2023 | Järjestyksenvalvojakurssi |
Jämsän opiston kurssit
12. - 14.10.2023 | 196. Urkurakennuskurssi |
13. - 15.10.2023 | Suviseurat 2025 - kurssi toimihenkilöille |
20. - 22.10.2023 | 60- ja 70 -luvun helsinkiläisnuorten kurssi |
20. - 22.10.2023 | Adoptioperheiden ja adoptiota suunnittelevien kurssi |
20. - 22.10.2023 | Lääketieteen & hammaslääketieteen opiskelijoiden kurssi |