Seurat
Seuroihin kokoonnutaan yleensä perjantaisin ja sunnuntaisin. Seuroihin niin kuin muuhunkin toimintaan – on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Seuroissa on yksi tai kaksi seurapuhetta. Puheiden välissä tai jälkeen on väliaika, jolloin on mahdollisuus käyttää seuraravintolan palveluja. Puheen pitää pappi tai maallikkosaarnaaja. Seuroja järjestetään oman toimitalon lisäksi toimialueen kirkoissa ja seurakuntataloissa, vanhusten hoitokodeissa sekä kodeissa.
Raamattuluokka
4.-9. -luokkalaiset lapset ja nuoret käyvät raamattuluokissa, joiden tarkoituksena on syventää varhaisnuorten Raamatun tuntemusta, hoitaa uskoa sekä tukea kotien kristillistä kasvatusta. Raamattuluokat kokoontuvat perjantaisin tai lauantaisin toimitalolla, kodeissa tai seurakunnan tiloissa kouluvuoden aikana.
Pyhäkoulut ja lasten toiminta
Lapsille järjestetään pyhäkouluja ja alle kouluikäisille myös toimintapäiviä. Pyhäkouluihin kokoonnutaan sunnuntaisin kodeissa. Lasten toimintapäivät järjestetään toimitalolla lauantaipäivinä pari kertaa syksyllä ja keväällä.
Perusajatuksena sekä pyhäkoulussa että toimintapäivässä on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.
Perhe- ja diakoniatyö
Diakoniatyössä keskeistä on auttaa ja tukea lähimmäisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Perhe- ja diakoniatoimikunta tukee perheitä organisoimalla lastenhoito- ja muuta apua. Toimikunta järjestää käyntejä ja vierailuja vanhusten koteihin.